Osallisuus nuorten harrastustoiminnassa

Miten osallisuus näkyy nuorten harrastustoiminnassa?

Osallisuus näyttäytyy nuoren vaikutusmahdollisuutena itseä koskevissa asioissa. On tärkeää, että valmentajat ottavat huomioon myös nuorten äänen. Osallisuuden toteutuessa nuorelle tulee olo, että hänet on nähty ja kuultu. Nuorten osallisuutta ja sen mahdollistamisesta ei voida koskaan puhua liikaa. Nuorilla tulisi olla mahdollisuus vaikuttaa harrastuksen toimintaan, toteutukseen ja arviointiin (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2023). Pyrin itse lastenliikunnan ohjaajana kuuntelemaan heidän mielipiteitään ja toiveitaan tuntien suunnittelussa. 

Nuoren vaikuttaminen harrastukseen

Harrastaminen on yleensä lapsilähtöistä toimintaa. Nuori itse tekee päätöksen, mitä lajia haluaisi harrastaa. Joskus vanhemmilla voi olla ajatuksia siitä, mitä lapsen kuuluisi harrastaa. Tällöin kuitenkin nuoren osallisuus ei toteudu, koska harrastus on vanhemman haluama eikä nuoren. Nuorella ei ole motivaatiota välttämättä harrastaa lajia, mikä on päätetty hänen puolesta. 

Nuoren harrastajan haastattelu

Haastattelin asiasta nuorta harrastajaa ja hän kertoi, että heidän harrastuksessansa valmentaja ei antanut nuorten osallistua harrastuksen suunnitteluun tai toteuttamiseen millään tavalla. Tämä aiheutti hänelle olon, että treeneihin ei huvittanut mennä, koska tiesi treenien olevan valmentajan yksimielistä päättämistä (Henkilöhaastattelu 2025). Koska nuorta ei osallistuta toimintaan ei urheilu motivoi. Pienetkin asiat ovat tärkeitä esimerkiksi antaa nuorten päättää alkulämmittelyt tai alkuleikin. Tämä voisi motivoida nuoria enemmän, kuin valmentajan yksin päättäminen tuntien sisällöstä ja toteutuksesta. 

Joukkuehenki, Tiimityö, Yhteisö, Tuki

(Kuva: Pixabay)

Harrastamisen Suomen -malli 

Harrastamisen Suomen malli on hanke, mitä noudatetaan lasten- ja nuorten liikunnan suunnittelussa ja toteutuksessa. Tämän tavoitteena on tarjota nuorille yhtäläiset mahdollisuudet harrastaa, maksuttomuus, harrastaminen kaverin kanssa ja koulupäivien yhteydessä. Harrastamisen Suomen mallin kehittämisessä keskeisintä on lasten ja nuorten näkökulmien huomioiminen. Tavoite on, että nuoret osallistuvat harrastustoiveiden ja sisältöjen suunnitteluun (Nuorisoala 2024). 

Nuorten osallisuus ei aina toteudu

Osa harrastuksista nähdään välillä vain tietyn sukupuolen harrastuksena. Ajatellaan, että tyttö ei voi harrastaa jalkapallo tai poika ei voi harrastaa voimistelua. Tätä ajatusmaailmaa pyritään koko ajan muuttamaan niin, että kaikilla olisi mahdollisuus harrastaa haluamaansa lajia. Elokuvassa She´s the Man kuvataan hyvin, miten kuvitellaan, että tyttö ei olisi yhtä hyvä jalkapallossa kuin poika. Elokuvassa tyttö pukeutuu pojaksi, jotta voisi harrastaa jalkapalloa, koska valmentajien mielestä tyttö ei voi liittyä poikien joukkueeseen. Tällaisessa tilanteessa osallisuus ei näy ollenkaan. Vaikka elokuva onkin vanha, siinä on kuvattu hyvin, millä tavalla nuorten osallisuus ei aina toteudu (Fickman 2006). Valmentajan vastuulla onkin luoda ilmapiiri, missä harrastukseen nuori voi osallistua sukupuolesta riippumatta ilman, että hänen tarvitsee muuttaa itseään. Jokaisella nuorella tulisi olla mahdollisuus valita harrastus oman mielenkiinnon pohjalta. Olen itsekin kohdannut tilanteita, missä toinen osapuoli on ihmetellyt, minkä takia poika käy tanssissa. Vaikka pojalla on yhtäläiset mahdollisuudet harrastaa tanssia kuin tytöilläkin. 

Miten valmentaja voi tukea nuorten osallisuutta?

Osallisuus vaatii valmentajalta, että hän näkee jokaisen urheilijan yhteisön arvostettuna jäsenenä. Harrastuksessa tulisi näkyä joka päivä nuorten osallisuus, minkä takia valmentajien ammattitaidolla on suuri merkitys. Valmentajan tulisi kohdata jokainen nuori yksilönä, mikä luo pohjan osallisuudelle. Valmentajan tulee ottaa kaikki nuoret huomioon. 

E.M


Lähteet: 

Fickman, A. 2006. She´s the Man. Viaplay.

Henkilöhaastattelu 2025. Nuoren urheilijan haastattelu 17.11.2025. Riihimäki. 

Nuorisoala 2024. Harrastuspolitiikka-mistä puhumme, kun puhumme lasten ja nuorten harrastamisesta. https://nuorisoala.fi/harrastuspolitiikka-mista-puhumme-kun-puhumme-lasten-ja-nuorten-harrastamisesta/

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2023. Lasten ja nuorten osallistuminen ja vaikuttaminen.https://thl.fi/aiheet/lapset-nuoret-ja-perheet/kehittyvat-kaytannot/lapsen-oikeudet-lapsiperhepalveluiden-suunnittelussa/lasten-ja-nuorten-osallistuminen-ja-vaikuttaminen

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Aloitus postaus

Harrastus paikkana kasvaa

Kiusaaminen nuorten harrastustoiminnassa